Ja vielä yksi tälle illalle jotta voisin paikata olemattomuuttani täällä.

Sairas tarina


Kuiskaus. Verestävät silmät ja pimeä mieli.
Raskaat askeleet kaikuvat käytävän seinistä.
Kyyneleet tippuvat pienen pojan poskelle. Hän vain istuu nurkassa kädet kiertyneenä polviensa ympärille samalla, kun pelko sumentaa hänen silmiään.

"Äiti jää hetkeksi kanssani, jooko?"
"Isä tulee, minä menen nukkumaan."
"Äiti ei, jää tänne ole kiltti, lue minulle satu."
"Isä lukee sen puolestani."
"Suojele minua, jooko, äiti halaa minua ole kiltti!"

Hän painoi huulensa pojan otsalle ja katosi. Poika takertui peittoon ja veti sen mukanaan takaisin huoneen nurkkaan.
Isän varjo lankesi ovelta pojan ylitse, hahmo, kävellen pojan luokse ja nostaen hänet karvaisilla käsillään seisomaan.
Polvenkorkuinen rääpäle, itki niin kovasti.
Isä pyyhki kyyneleitä pojan poskilta.

"Miksi sinä itket?"
"Minä..en tiedä."
"Isi lohduttaa."
"Älä, minä haluan nukkumaan, jooko isi? Älä. Anna minun mennä nukkumaan jooko?"

Hiljainen naurahdus, toinenkin. Lopulta nauru joka alkoi voimistua peittäen pienen pojan nyyhkeen sen alle.
Identiteetti murskana ja pieni sydän pirstoutunut sirpaleiksi sisällään.
Kyynel putosi maahan, kun häpeä raiskasi pojan taas tänä iltana.

Aamu sarasti. Poika makasi sängyssään silmät auki. Aurinko paistoi ikkunasta.
Hän nousi istumaan ja väkinäinen huokaus matkasi ulos.
Jälki sisällään loi tuskaa ja hän tunsi itsensä niin sairaaksi. Saastaiseksi.

Iltasatuja ei ollut olemassakaan, ei hän niitä koskaan ollut kuullutkaan.
Vain iltojen pitkä tuska kirjoitti oman sairaan tarinansa pojan sydämeen, joka ei kuluisi koskaan pois.
Runnoutunut mieli ja jatkuva painajainen.

Isä oli taas ovella.

Mä niiin rakastan tätä lausetta : Hyvää yötä

Ovet on naulattu kiinni, lasit rikkoutuneet lattialle. 

Nukun nykyisin aseideni kanssa, kun olet poissa.

Veitsi on yöpöydällä ja istun puhelimeni vieressä, toivoen että soitat, toivoen, että kysyisit olenko kunnossa.

Rahaa on niukasti säästössä ja koira makaa lattialla. Aurinko ajattelee laskea.

Hai ui uima-altaassa, varis istuu puussa ja se naapurin vanha mies on katsellut minua.

Voi mitä minun pitäisi tehdä, olen vain avuton lapsi.

Tule takaisin jo, miten voit suojella minua pimeydeltä, kun olet poissa?

Suutele kasvojani, älä syö mieltäni.

Voi kerro mitä pitäisi tehdä, olen vain niin pieni ja yksin. 

Tuulikin yltyy ulkona valittaen nurkissani ja olen varma, 

että se mies seurasi minua kotiin.

Nyt heti haluan aurinkoni takaisin, jos en sitä saa 

taidan olla loppu.

Soita minulle.

Kyllä sinä soitat.

Hyvää yötä.

(Jotain vanhaa hyvin outoa kirjoitelmaa jota löysin, mutta siis itseni kirjoittamaa.)

Kuu ja aurinko

Pari päivää taas tullut vietettyä aivan rotkon pohjalla.
En enää jaksa tätä jatkuvaa epäilyä ja mustasukkaisuutta, joka repii koko elämäni. Jaksamiseni.
Tänään kävin psykologilla, joka tapansa mukaan jauhoi tunnin täyttä hevonpaskaa erilaisista menetelmistä miten hallita surua. Ei se minua auta.
En mennyt edes kouluun. En ole kertonut äidille, että olen unohtanut ottaa lääkkeet varmaan kahden kuukauden ajalta. Ne vain unohtuvat. Tosin.. en ole huomannut mitään erilaista voinnissani.

Huomenna pakko mennä kouluun. Ja lauantaina olen sopinut ja luvannut itselleni, että juon perskännit. On välillä ihan hyvä vaan olla. Olla, juoda ja oksentaa paha veri ulos.

Hyvää yötä

Tässä taas. Mulla ei oikein ole mitään mistä postaisin tällä hetkellä.
Olen oikeastaan viimeaikoina etsinyt paikkaa netistä jonne voisin kirjoitella omia tekstejäni, mutta ei tunnu löytyvän. Ja sitten ajattelin, että hei mullahan on, todellakin, oma blogi, mutta tuntuu, että tähän en jotenkin vaan pysty kirjoittamaan tekstejäni tai jokin järki vain sanoo niin. Ehkä se ei sovi minun blogini ilmeeseen?
Loppujen lopuksi, tämähän on valitus, angstitus blogi alunperin, mutta tekee mieli kirjoittaa jotain kivaa ja uutta, ei oikein inspiroi kirjoitella kaikkea tätä ja purkaa tunteitani tänne, ehkä taas olen sulkeutumassa. Tai sitten haluan vain ajatella lukijoita, että voisi ehkä kiinnostaa jokin muukin.

Mutta jotenkin tuntuu vaan tyhmälle.. vaihtaa tätä blogia kokonaan uuteen ja teeskennellä jotain muuta kuin mitä on. En halua aloittaa alusta enkä halua valittaa. Haluan tehdä jotain mikä saa ihmiset kiinnostumaan. Haluan liikuttaa ja nostattaa kaikki tunteet pintaan, kuka tätä lukeekaan.
Ehkä onnistun siinä joskus. Olisi vain kiva saada jotain ideaa mitä kirjoittaa, koska haluan (ihmettelen itsekin) pitää tätä blogia yllä.

Ehkä voisin ruveta tekemään jotain aivan uutta.
Kokeillaan.

With great gratitude for reading this shit,
Lucy

Freakin' jeans

Tein koulussa housut.

Tyytyväisellä ilmeellä ollaan.

The Great Seven

Huh, pääsin maratoonin loppuun.

Ajattelin laittaa tähän sitten vielä lähteet joista poimin asioita:

7 Deadly Sins, 7 Heavenly Virtues

White Stone Journal

Noin, toivottavasti miellyttää.

-Lucy

Seven Deadly Sins - Lust

Himo, hekumallisuus

Viimeisin, mutta ei missään nimessä vähin.

Oh god, sanon minä. Himo himo himo. Kaikissa meissä on se synti. Paitsi ehkä Sheldon Cooperissa. Jokainen tunnustaa joko likaisen fantasian tai kinkyt puuhansa ainakin itselleen.

Ihan näin kaikkien hyväksi en aloita luettelemaan mitään henkilökohtaisuuksia, mutta myönnän, kyllä minäkin himoitsen.

Näin sanotaan, että "himo ei voi jatkua ikuisuuksiin, se palaa loppuun aikanaan ja katoaa". En usko, toki en tiedä, mutta omalta kohdaltali likainen likainen kyllä, en usko.

Himon/hekumallisuuden voi lokeroida seksuaalisuuteen, mutta sensuelli, aistillisuus, kattaa suuremmman alueen, jota kansoittaa kaikenlainen nautinto, esim. hyvä ruoka/juoma, hyvännäköinen auto, ja muut aisteja ruokkivat asiat.

Mutta miettikää, olette naimisissa, hankkimassa lapsia, ja te ette edes saisi nauttia? Hullua.

"Himo sokaisee meidät."

Käykää testaamassa itsenne täältä , oletteko kuinka hekumallisia.

Rangaistus helvetissä on, että teidät tukehdutetaan tuleen ja rikkiin. Onneksi olkoon.

Seven Deadly Sins - Greed

Ahneus

Ahneutta on pakonomainen tarve materiaaliseen asiaan ja siihen kuuluvaan valtaan, pelonomainen tarve "hamstrata" tavaraa niinkuin se tulisi loppumaan ja palava intohimo/halu maalliseen enemmän kuin pitäsi.

Eli materiaalinen ahneus.. Esiintyy itsessäni esimerkiksi, että pelkään tupakan loppvan ja hamstraan sitä kokoajan. Muutoinehkä minulla ei ole sellaista ahneutta, ehkä ennemminkin ihmisiin kohdistuvaa kuten omistuksen pakottavaa tarvetta ja hollilla pitämistä.
Itse en ole oikein koskaan himoinnut mitään synnin tavoin.. Koska eihän minulla ole rahaa, en osaa huijata sitä enkä ehkä edes haluaisi, en siihenkään ole voinut vielä langeta.

Ahneutta (Greed), toisilta nimiltään Avarice ja Covetousness

Ehkä ahneuden parhain aktivoija on pelko, koska se kehittää tarpeen omata niin paljon tavaraa, että se ei voi millään loppua. Mutta pelollahan ei ole rajoja, joten sitä tavaraa vaan sitten kasataan kuolemaan asti. Ihmiset jotka kärsivät tästä on hyvin hyvin huono elämäntilanne juuri sen takia. Minusta se on enemmänkin sairaus, kuin synti.

Miksi? Me asutaan paikassa jossa kulutuksella ei enää tule olemaan rajoja. Ahneus kuuluu himon(hekumallisuus) ja mässäilyn kanssa samaan kategoriaan : kohtuuttomuus, eli menee ihan överiksi loppujen lopuksi. Ahneus on hyvin saaliinhimoinen.

No näiden ahneiden rangaistuksena on kallein ja hienoin öljy: heidät keitetään siinä elävältä.

Seven Deadly Sins - Pride

(Sori en eilen postannut tätä, ei oikein kerenny)

Ylpeys

No, tämä on vähäisin synneistäni, mutta sitä löytyy joka tapauksessa kaikilta. Ensinnäkin, kun olen kateellinen, minulle tulee illuusio ylpeydestä "olen parempi" . Ja joskus harvoin voin olla haitallisen ylpeä, mutta en kyllä siihen useasti sorru.

Ylpeyden ensimmäinen vaatimus on hengellinen sokeus. Sitä vain katsotaan itseään peilistä ja hymyillään typerästi, kun muut talloutuvat jalkojemme alle. Mutta kuten sanottu, kaikki illuusiot riisutaan lopussa ja nähdään miten olemme mädäntyneet kovan kuoremme alla.

Jotta voisimme tuhota ylpeyden, meidän täytyy olla kiitollisia kaikille ja kaikelle, kohdella muita hyvin ja hellästi, olla anteeksiantavia ylpeydelle (ja tähän kohtaan tulisi myös jumalalle, mutta kun en tule ikinä uskomaan ukkoon)sekä pyytää olla ihmisiä, mutta sitä en usko. Me ihmiset ollaan pahoja ja yhtä sivistyneitä kuin eläimet. Joten kaikki me joudutaan helvettiin.

Ja miksi tämä synti tunnetaan ja koetaan? Rakkaat esikoulu ja ala-aste opettajamme joskus sanoivat (takoivat) "Usko itseesi".

Ja Ylpeilijät murskataan pyörän alle.

Seven Deadly Sins - Sloth

Laiskuus, väliinpitämättömyys

Laiskuus, ehkä pahin mun synneistä. Tää on kyl vähän tylsä, koska tähän ei liity mitään hirveen hengellistä, mutta... Eli oon kamalan laiska tekemään yhtään mitään ja, jos on pakko, niin teen vasta sitten, kun minut revitään hiuksista sitä (mitä teenkään) tekemään.
Huoneen lattia kertoo siitä, että minust on helpompi vain heittää tavarat ja vaatteet lattialle kuin viitsiä laittaa ne kaappiin tai paikoilleen.

Olen kaikessa väliinpitämätön, jos minua ei kiinnosta, niin sitten ei kiinnosta. Ja yleensä minua ei kiinnosta. Jos näen jonkun pudottavan jotain, en jaksa edes huutaa, jos näen jonkun kaatuvan, en jaksa auttaa, elleivät he olisi minulle läheisiä. Tämän kaiken voi myös linkittää ylpeyteen, joka on ilmeisesti huomisen synti.

Laiskuus vain johtaa ihmisen sydämen surkastumiseen ja siitä kuolemaan, eikä edes pääse taivaaseen, vaikka ei ole tehnyt mitään.

Jaa... No teidät kaikki laiskiaiset sitten heitetään helvetissä kuopalliseen käärmeitä, ne sitten syövät ja purevat teitä ikuisuuden, joka on aika pitkä aika.

Seven Deadly Sins - Wrath

Viha

No tämähän on jo selvä juttu. Vihaan, ja vihaan paljon. Olen vihan vankina ja viha johtaa kateuteen.
Kaikkihan ovat tutustuneet vihaan jo nuorina, sitä ei voi kiertää, minun oma ns. väkevä viha alkoi ala-asteella kuudennella, hyljänneitä ystäviäni kohtaan, kenelläpä ei olisi sappi kiehunut?
Sen jälkeen menetin ystäväni niin monta kertaa, että viha vain kertyi ja kasaantui siihen pisteeseen, että luottamus ihmiskuntaan romahti, joten vihaan aikalailla kaikkea, koska en osaa luottaa.

Viha, on tavallaan minun puolustuskeino, suojamuuri maailmaa vastaan, viha antaa ennakkoluulot, halveksunnan ja turvan. Se on minulle niinkuin monille ihmisille pelko.
Vihalla estän itseni loukkaamisen ja saavutan euforisen-tilan jossa voin hengähtää rauhassa.

"A mild answer calms wrath, but a harsh word stirs up anger." - Proverbs 15:1

Sitä sanotaan, että ihminen joka vihaa, valitsee sen rakkauden sijaan. Ottakaa miten otatte.

Vihaajat joutuvat helvetissä sellaiseen tilanteeseen jossa heidät silvotaan elävältä, loppujen lopuksi raajat irroitetaan, ja se tapahtuu viidennessä helvetissä.

Seven Deadly Sins - Envy

Kateus

Olen ihminen, joka ei ilmoita kateuttaan puhumalla paskaa, vaan puhumalla itse asiasta, en välttämättä ihmisestä. Ja kuten kaikki kateus, se tulee katkerana ja suolaisena ulos suusta kuin suusta niin minullakin. Olen hyvin katkera ja suolainen, kateus kuuluu huomattavasti omaan elämääni, koska en oikein osaa olla tyytyväinen itseeni ja tekemisiini.
Yksi pahin kateuden piirteistäni on mustasukkaisuus , alennan itseäni huonommaksi ja katson muita naisia itseni yllä. Haluan satuttaa mustasukkaisuudellani ja kerjätä paremmuuden tunnetta säälistä. Itsekästä? Se onkin jo toinen synti.

Kateus on mielentila, joka merkitsee yleensä toisen paremmuuden, menestyksen tai muun sellaisen aiheuttamaa vihan, alemmuuden, mitättömyyden, huonommuuden, kykenemättömyyden, syyllisyyden tai harminsekaisen pahansuopeuden tunnetta.

Jonkun tosi vanhan määritelmän mukaan on vain kahdenlaista kateutta, joko amerikkalaista tai venäläistä (alunperin irlantilaista). Amerikkalainen yrittää verinahoin saavuttaa rikkaan elintason taas, kun venäläinen(irlantilainen) tuhoaa rikasta varallisuutta. Mutta, poistaako kumpikaan kateutta? Ei tietenkään. Kilpailu tuo kateutta.

Kun syntiset mässäilijät joutuvat makaamaan Circle 3 paskassa ja kylmässä tihkusateessa kolmipäisen koiran vahdittavana, Kateelliset joutuvat elämään rajoillaan jäisessä vedessä Leviathanin valvovan silmän alla. Päätelmien mukaan jäinen vesi jäähdyttää palavan halun siihen, mitä toisella on.

Seven Deadly Sins - Gluttony

Ylensyönti, mässäily

No lähdetään siitä peruskohdasta, että itsehän olen kauhea juoppo. Kyllä alkoholi maistuu ja alas menee yleensä suurinakin määrinä, että se jo riittää minun tuomitsemisen 'helvettiin'.
Mutta ylensyöntihän on ristiriidassa syntinä, koska jos ei halua tehdä syntiä, ruuasta ei saa nauttia raamatun mukaan, joten käytännössä puhtoisuus on mahdotonta ellei rupea ns. pyhäksi anorektikoksi, kuten kuuluma tuolla historiassa on ollut parikin, eli naisia jotka ovat kieltäytyneet ruuasta, jotta voisivat omistautua jumalalle.
Omasta puolestani olen taas loukannut varmaan kaikkia jumalia tällä minun ruokarituaali tavoilla, joskus en syö, joskus ahmin, toisinaan oksennan ja muutoin vaan löhötän ähkyssä. Mutta se mistä minut pitäisi tuomita on se viina.

Sitten siinä dokkarissa kerrottiin sellanen tarina, että mies teki diilin paholaisen kanssa ja paholainen vasta palkaksi sitten käski häntä sortumaan raiskaukseen, murhaan tai mässäilyyn. No mies sitten valitsi mässäilyn koska muutenkin juopotteli aikalailla ja ajatteli, että sillähän pääsee helpolla. No viina päissään illalla sitten mies harppoi huoneeseensa nukkumaan, mutta päätyikin väärään huoneeseen, missä nukkui nanen, hänen äitinsä. Juovuksissaan mies otti väkisin naisen (joo, oman äitinsä) ja sitten hänen isänsä ryntäsi toisesta huoneesta vaimonsa avuksi, jolloin humaltunut mies tulistui ja murhasi isänsä. Näin ollen, lopputulokseen päädyttiin, että mässäily on kuitenkin pahin kuolemansynti, koska se johtaa helposti muihin synteihin. Mies siis teki huonon diilin, mässäili, sortui insestiin, raiskaukseen ja murhaan.

No ei tästä sit sen enempää minulla.

Ja näitähän saa sitten kommentoidakin.

The Great Seven

Okei, erään dokkarin aikana heräsi tämmöinen idea että, kirjoitan seitsemänä päivänä yhden kuolemansynnin päivää kohden, miten minä siihen olen langennut. Eli täysi typerä päähän pistos mutta aloitetaan sitten huvikseen, että on jotain kiinnostavaa postausta.

I'm down, 1 soul more to go

Mitä tänään?
Ei mitään, aamulla heräsin ahtaasta sängystä poikaystäväni vierestä, taas niskat jumissa.
Vietimme päivän aivan kahdestaan. Oli ihan mukava, tavallinen kalsaripäivä.
Ei mitään kummempia, pihallakin käytiin vain lenkittämässä koira.
Mutta sitten tuuli kävi ja lennätti enkelini pois..
Naurettavaahan tämä minun kaipuuni on, mutta minkäs mahdan.
Minulla on kokoajan tämä kauhea menettämisen pelko, että jään yksin. Sekin juontaa juurensa tuonne masennukseni alkuajoille jolloin menetin hyvät ystäväni monta kertaa.. parhaat ystäväni.
Nykyisin olen niin vihainen ja niin agressiivinen, että syytän kaikkea, kaikkia, itseäni, heitä.
Mutta se ei vie minua minnekään. Ei se koskaan ole vienyt.

Tunnen vieläkin syyllisyyttä ja masennusta mitä tein sille pienelle olennolle itsessäni..
Tein väärin ja kadun sitä. Tapoin sen itse, en lääkkeillä, vaan elämäntavoilla.
Olenko julma?, Vääränlainen?
Mikä minä oikein olen..

Kuopio-Tampere-Kuopio

Niin, elikkäs tänään sitten vaatetus- ja tekstiilipuolen luokkien kanssa käytiin Tampereen Kädentaitoien messuilla, muutapa ei sitten tähän päivään ole mahtunutkaan.
Aamulla lähdettiin bussilla n. varttia vailla seitsemän ajelee Tamperetta kohti ja matkaan mahtui ennen sitä yksi tauko.

Itse messut olivat minulle sekä yhtä ahdistusta, että ihastusta.
Väen paljous, hapen puute ja kauhea päänsärky olivat miinuksena puskemassa päälle, mutta kaiken tavaran paljous, ihanat villaiset neuleet ja huopatuotteet sekä monet muut Suomalaiset käsiteollisuuden tuotteet vetivät pään pyörälle.
Kauhean kallista oli, mutta tarttui mukaan oma ensirakkaus, karvalakki.
Sain siitä riivittyä 3 e hintaa alemmaksi eli hatun ostin 26 eurolla.
Minkäs sille voi jos palelevia korviansa myöten rakastuu. Hatun ulkopuoli on 100% Polyamidia ja TEKOturkista, en ikinä voisi oikeata pitää.. sisäpuoli sitten on 100% Polyesteriä.


Tulo Kuopioon olikin sitten yhtäö helvettiä. Kun oltiin se n 5 tuntia messuilla rampattu ja katsottu Suomen kädentaitojen muotinäytös, sekä Design muotinäytös, olikin sitten samanlainen reissu kotia päin. Yleensä se on kaikille se helpompi matka, mutta minulle tulomatkat ovat aina yhtä kauheita ja pitkiä kuin helvetin ikuisuus.
No perille pääsin.

Ei minulla tässä sitten mitään muuta olekaan.

Hei ja hyvää yotä kuu

Jos mä panostaisin nyt tähän blogiin.
Vaikka ei tätä moni luekaan, mut en saa kai lopettaa tätä....

Mut toisaalta... Miks kukaan haluais kuulla mun masennuksesta?
Sillä ajattelin lisätä vähän sisältöä tänne, elikkäs niin kauan kuin opiskelen tätä vaatetusalaa yritän pinnistellä vähän postaamaan sieltäkin.
Töitä ja portfolioita voisin laittaa tänne jos ketään nyt ylipäätänsä kiinnostaisi.

Ja koska kirjoitan, voisin tunkea tänne kirjoituksianikin. Tosin, niitä nyt ei kukaan lue kuitenkaan.
Mutta hyvä on yritys ja tästä eteenpäin.
Tai ylöspäin, ainakin yritän....

----

Tuon pienen informaation jälkeen voisin taas tehdä tätä normi shittiä, eli valittaa kaikesta.

No ei mua nyt valituta, on oikeestaan ollu ihan kiva päivä.
Koulussa tosin taas katkeili verisuonia päästä kun raivostutti ihmisluonto, mutta sitten kaverille ja pieni naukku tuli maistettua Kumkvattilikööriä.
Illemmasta turha reissu Kotkankalliolle, koska huolimaton kun olen en ollut tarkistanut sähköpostia jossa kerrottiin että laulutunti olikin peruttu. Ei se mitää, ainahan mä oon ollu tämmönen töppäilijä.
Nyt matka jatkuis sitten poikaystävälle. Jos siellä tulisi jotain rakentavaa keksittyä..

Kulmat kurtussa

Olen niin ärsyyntynyt!
Miten sinä et voi huomata totuutta itsestäsi,
olet pelkää pieni PASKA tässä maailmankaikkeudessa,
sinä et ole mitään suurta sinulla vaan sattuu olemaan helvetin hyvä itsetuntemus ja vääristynyt kuva tästä kaikesta, mutta sinä et ole MITÄÄN!
Jopa minäkin olen sinua enemmän.
Olet vain yksi helvetinmoinen ämmä.

Kiitos.

Caution! Floors are wet, been crying..

En ole vielä rämpinyt lähellekääm läpi yötä,
pimeys jatkuu kuin monien satojen kilometrien mittainen tunneli.
Osaan sanoa kohteliaasti kiitos, mutta kukaan ei kuule kun itken yksin.
Mutta...
tie on välillä, hetkittäin kevyempi,
Koska ei mikään voi viedä sinua minulta.
Ei mikään.
Mutta sinä satutat, kovinkin.
Siksi itken lattialle lammikot, en ymmärrä miksi olet vakuuttunut valehtelustani.
Mutta kuitenkin, rakasta ja tarvitse minua.
Älä lähde.

melkein siellä

emotionaalisesti vammainen

Harmaa

Eilen vietin oikean hyvin todellisen päivän. Päivän jolloin joka minuutti ja joka sydämen sykäys pysyi todellisuudessa, eikä edes yrittänyt päästä mielen rajamaille.
Se päivä oli kauhea.
Ei niin kauhea kuin oletin, mutta ahdistavampi kuin luulin.
Siksi sorruin alkoholiin ja sen tuomiin illuusioihin paremmasta.
Toisin sanoen, pystyin kuvittelemaan todellisuudessa.

Eilinen sai minut miettimään tätä harmaata, seesteistä elämääni tällä hetkellä.
Asiat eivät ole hyvin, mutta eivät kallistu liikaa rotkoon päin. Olen oppinut rakastamaan tätä, kun en voi tuntea mitään, ajatukseni harhailevat ja minusta tuntuu kuin kaikki on vain unta. Että vain horjun täällä jonkun minimaalisen pienen virheen takia.
Sitten se eilinen tuli päätökseensä ja tajusin, että kaikki eivät pidä tästä tilasta. Joillekin se on maailman ahdistavin paikka ja he yrittävät stimuloida aivojaan vaikka ajattelemaan itsemurhaa tai sitten tsempata itseään uuteen nousuun.

Minä en. Minä pidän tästä, kunhan olen turtunut tälle kokonaan, minua ei voi enää satuttaa tässä tilassa.
Kaikkien viiltojeni kautta olen tähän aina päässyt ja silloin ei ajattele enää mitään.
Olen onnellinen että olen tässä tilassa nyt ilman viiltoja ja palovammoja.

Uudistetaan

Ei, nyt myönnän että minua ei pelota uudet asiat. Eivät enää.
Olen kohdannut niin paljon asioita elämässäni, niin paljon pelottavia, väkivaltaisia ja pahoja, että minä en pelkää mitä vastaan tulee.
Periaatteessa, mikään ei enää kai edes voi olla pahempaa.

En ole päässyt juttelemaan pitkään aikaan. Tosin, en kyllä tule edes hyvinkään toimeen psykologini kanssa. En jaksaisi edes puhua hänelle.
Niin paljon mielummin puhuisin entiselle lääkärilleni joka osasi ymmärtää.
Taas matkataan kohti räjähdyspistettä, siis jos en saa tätä kaikkea ulos tulevina päivinä. EN nyt jaksaisi kestää totaalista romahdusta tai paniikkikohtausta joka pahaenteisesti nostaa päätään tuolla edellä.
Voi kun lääkärini tulisi takaisin.

Minä olen siis päättänyt näillä uudistuksilla, että.... en edes tiedä, mutta tunnen että jokin muuttuu. Joten, kirjoitan kun tiedän.

Toivottavasti uudistun parempaan päin.

totuuksia

Minä valehtelin.
En minä kaatunut ja käteni auennut kivestä.
Minä viilsin sen lasinsirulla.
Häpeän vain kertoa sen.
Anteeksi.

ruokaista

Hassua, kaikki ihmiset aina sanovat minun olevan niin iloinen ja energinen kaikkialla, en kai sitten näytä itseäni kokonaan.

Olen nykyisin hyvin herkkä. Tulen kaikista pienimmistäkin asioista surulliseksi.
Kaikki on vain nykyisin niin suurta minulle. Olen taas niin yksikseni, tuntuu että minulla ei olisi ketään joka olisi täällä. Ymmärtäisi minua.

Syön hieman paremmin taas. Koulujen alettua olen unohtanut kaiken rutiinin, syön yltiöpäisesti. Keho haluaisi minun vain jatkavan tätä, aivoni ja mieleni taas huutavat tuskasta ''Olet lihava!''
Ei, minä en ole, kyllä, valitettavasti minä olen.
Ajattelin aloittaa syyskuun alusta kahvilla. Vain kahvia ja tupakkaa. Muuta en tarvitse. Ehkä vain vähän ruokaa, mutta ei turvaruokaa. Sitä en saa oksennettua.
Vihaan sitä, vihaan hiusten roikkumista yltäpäältä limassa. Olenko silloin kaunis?
En minä ole. Kyllä, minä olen.

Minä

En ole kirjoitellut.
Ei tätä blogia kyllä kukaan varmaan luekaan.
Ihme jos joku tänne eksyisi.

Olen vaatesuunnittelualalla parhaillani, tuntuu hieman paremmalle ja vuosiin olen oikeasti motivoitunut, saan tästä kai jonkinlaista voimaa.

Hyvä kai niin.

Minäkin olen ihminen

Anteeksi vain, te nenäkkäät pienet kärpäsenpaskat, jotka puhutte meistä halveksuen. Me jotka sairastamme masennusta, syömishäiriöitä sun muita, mekin joudumme sairaalaan syystä, mekin olemme IHMISIÄ.

Älkää te äpärät tulko valittamaan että me kulutetaan teidän veroja, siksi että olemme sairaalassa, ja että viemme syöpäpotilaiden paikat sieltä, meilläkin on sairaus ja mekin tarvitsemme yhtä paljon hoitoa!

Anteeksi tämä vuodatus mutta kun VITUTTAA.

dissosia, psykoosi ja kaksisuuntainen mielialahäiriö

Päättäisivät jo mikä minua vaivaa.
Olen niin yksin tämän kehon kanssa, olen niin yksin mielessäni, pelkään pimeyttä, aikaa jolloin en voi ajatella.

Tarvitsen salasanan, tunnuksen, jonkin, jolla pääsen käsiksi muistoihini.
Kaikki on kuin yhtä suurta palapeliä elämässäni.
Jotkin palat lieneevät hävinneet, en ole löytänyt niitä.

Miten sanoisin kenellekkään, että kehossani, sen sisällä tapahtuu jotain. Jokin muuttuu, jotain tulee lisää... Jokin vähenee.
Minua hieman pelottaa.

Yritin eilen pitää hauskaa. En pystynyt ja tunsin sen hiipivän kehooni. Se pakottaa minua. Se käskee tekemään kauheita asioita. Eikä se halua auttaa.
Se poltti käteni sytkärillä.
Paha olla.

Isä

"Sä oot vahva, mä tiedän sen."

Kahlittu vapaa siisti lutka

En osaa enää puhua. En kenellekään, pelkään heidän arvostelevan, satuttavan minua.
En ole pitkään aikaan puhunut asioistani perheelleni, en äidille. En osaa puhua psykologeille, en tunnu saavani heihin yhteyttä. Lopetin puhumisen poikaystävälleni, sillä minusta tuntuu, että hän ei jaksa sitä valitusta. Tuntuu kuin kaikki pilkkaisivat.

"Sinä olet tyypillinen nainen"

En, en minä ole. Olen se jota ei vain voi kutsua pelkästään naiseksi. Olen jotain aivan muuta, jotain jota voi runnoa, ruhjoa, halata, suudella, purra, repiä, raapia, ja käyttää. Jotain jota ei voi pilata rivoudella. Eihän jo valmiiksi syntistä voi liata?


En osaa nimetä itseäni.
Olen liian sairas.

Wonderland, please come back.

Huomenna odottaa tikkejen poisto.
Luoja, olen tyhmä.
Olen se ihminen, joka hakee huomiota, apua ja rakkautta satuttamalla itseään, ja siten ympärillä olevia.
Se ihminen joka saa kaikki pelkäämään.
Se ihminen, joka syyttää itseään, mutta salaisesti mielessään.. Hän syyttää muita.

hän

"Mee sit kotiin, en enää jaksa tuota."

Miten pahalta tuntuukaan kun N (poikaystävä) puhuu minulle noin.
Tiedän että olen ansainnut sen, mutta en vain ymmärrä miksi. Mitä olen tehnyt?

En kai osaa

Eilen illalla, N sanoi minulle kierittyäni itsesäälissä ja itkettyä sitä kun en saa rakkautta, että en voi puhua mistään, ilman että liitän siihen ongelmiani, menneisyyttäni, sairauttani.

Olen kai marttyyri.

sanat

Auttaisi joku.
Olisinpa emotionaalisesti vammainen.
Edes hetken, niin ei tarvitsisi pillittää kuin pieni lapsi.
Olisinpa henkisesti vahva.
Edes päivän, niin ei tarvitsisi pelätä kertomista.
Olisipa joku, joka ymmärtäisi miksi olen sairas.
Olisipa joku, joka ei syyttäisi minua pahoista asioista joita olen itselleni aiheuttanut.
Joku joka ymmärtäisi että minä olen sairas.

tavallinen tyttö

Tänään aiemmin, tunsin itseni loistavaksi. Kauniiksi ja laihaksi.
Nyt tunnen itseni vain tyhmäksi.

Miten voisin olla kaunis kun taittelen ruokani lautaselta talouspaperin väliin perunasalaatista lähtien ja työnnän roskiksen pohjalle?
Miten voin olla loistava kun kädessäni nauraa ivallisesti 5 sentin tikattu haava, jonka ympäriltä iho on alkanut kellertää ja paikoin muuttunut violetiksi?

Olen vain tyhmä. Lapsellinen mieleltään, luulen olevani jo aikuinen, mutta kaukana siitä, jos olen naiivi.

Olen vain tyhmä.

lihava

Miksi minä näen mahani?

paniikki

Mietin vain, miten hauras kehoni kestää tämän?
Paineen ja stressin.
Loputtomat terät, iskut ja riuduttamiset.
Syömisorgiat ja paaston.
Rankaisun.

He itkisivät, näkisivät kuolevan olennon.

Haluan itseni takaisin sisälleni.

Infected Mushroom - Heavyweight

Ihmisten täytyy tappaa ollakseen ihmisiä?
Ei me olla sivistyneitä.

Valheita.

Unbeautiful

Jo nyt, kaikki toivo on laskenut.

Minun pitäisi olla vahva.
Olen hyvin hauras, heikko.

Taistelenko edes?

Minun pitäsi tietää.
Mutta enhän minä ymmärrä.

En vain ymmärrä.

Kunnianhimo

Tänään, vain hetki sitten tunsin kunnianhimoa.
Se antoi minulle toivoa tulevasta, että minulle löytyisikin onnellinen loppu.
Se tuntui niin hyvältä, ajatella että minusta olisikin johonkin, minua tarvittaisiin ja pystyisin saavittamaan jotain.
Ei tarvitsisi velloa itsesäälissä.
Ei tarvitsisi katsoa muita kadehtien.

Olen tällä hetkellä onnellinen.

Today I'm over 7 stone

Kontrolli.
Hallitseva piirre minussa, joka ei päästä irti. Kaiken täytyy olla käsissäni, tai muuten luovutan. Ei, en luovuta, vaadin kaiken itselleni raivolla.
Tosin, nykyisin olen alkanut luovuttaa.

Numerot vain pyörivät nykyisin päässäni.

Kumma kuinka lihallinen olento voikin nollautua, kadota. Olen aina ollut heikko, en kestä sanoja, tekoja, en yhtään kritiikkiä.
Se vain tekee minun hauraudestani näkyvän.

Toivottavasti kukaan ei koskaan huomaa sitä tarkemmin.

Undoing

My WASP in a jar

My invisible friend;..

Oon aina ollu laiha. En luiseva mutta hoikka. Pienenä pystyin syömään mitä tahansa ja kuinka paljon huvitti, mutta en lihonut kilon kiloa, paitsi, kun aloin venymään pituutta.
EN ole koskaan ollut urheilija, en pidä liikunnasta, mutta olen vain laihtunut ja laihtunut koko ajan. Minun mahani täyttyy pienestä annoksesta, aivoni tarvitsevat tupakkaa ja elämäntapani ovat muutenkin huonot. Siksi ruumiini ei kestä.
Sitten tulin raskaaksi. Huomasin mahani kansvavan, ja tunsin paniikin ensimmäistä kertaa. Olin lihonut.! Yritin saada sitä pientä kumpua pois, jättämällä ruokia väliin, mutta ei tulosta. Sain vasta myöhemmin tiedoksi olevani 3kuulla raskaana. Jätin ruokia silti pois.
Keskenmeno..
Pala minua oli kuollut.
Aloin jättää taas ruokia pois.
Enemmän.
Masennuin syvemmin kuin ennen.
Olin tappanut lapseni.
Olen mielestäni lihava.
Mutta en sano sitä ääneen.
Koska haluan olla terve.

Sairas, lihava, masentunut

Olen vankina tässä kehossa. En tunne sitä enää.
Se on muuttunut, vaihtunut johonkin pelottavaan, kieroutuneeseen.
Olen romahtanut.

Ajatukset, ne tappavat kaikkea, mitä näen mielikuvituksessani.

Hiljainen kieltämiseni; En ole sairas.

Minä olen sairas, koko kehoni on sairas, mieltä ja psyykeäni säästämättä.

Minä sanon sen nyt, olen sairas.

Wonderland pt.2

Taas näen niitä unia. Niitä hyviä unia Ihmemaasta.
"Juon teetä vain ystävieni kanssa"

Se on niin ihana paikka, ei haluaisi herätä tähän todellisuuteen. Kaikki on hyvin, elämä on ruusuilla tanssimista, ja ympärillämme kaikki kukoistaa.

Sitten minut pakotetaan avaamaan silmät.

Menetän otettani tähän kaikkeen, joku päivä kaikki on hyvin, joku hetki kaikki vain romahtaa. Peruskallioni halkeaa kahtia ja tipun takaisin rotkoon.

Toivoisin nukkuvani pitkään. Olemaan Ihmemaassani.

Juomaan teetä ystävieni kanssa.

Wonderland

Oon alkanut näkemään taas mukavampia unia.
Ne on minun Ihmemaasta, missä on kaikki minun ystäväni.
Myös ystävät joita ei ole olemassa.
Näin viimeyönä unta että juttelin siellä lapsuuden pehmoleluni kanssa,
ei se ollut mitään kummallista, mutta sain taas avattua psyykeni takkuja.
Osaan nyt hahmottaa lapsuuteni uudestaan.

Olen oman elämäni Alice, ja olen tuhonnut oman Ihmemaani.
Siksi seison tässä.

Moonlight Sonata - Beethoven

En oo pitkään kuunnellu mitään näin rauhallista ja kaunista.
Suosittelen lämpimästi, vaikka ei oliskaan klassisen ystävä, kipale on kaunis.

Tulee mieleen lapsuus, kouluajat ala-asteella. Sai olla sellainen mikä on.
Kukaan ei kritisoionut, tai ainakaan siitä ei silloin välittänyt.
Oli helppoa ja ajatukset hentoja.
Taakka vain kasaantuu vuosi vuodelta.

Tuntuu, että jokainen asia mikä on hyvää, on vaarassa hävitä.
Jättää minut tänne.
Oma pala minua on jo kerran minut hyljännyt.
En halua että toinen pala minua katoaa pois.

Pelkään hyvin paljon.

Jotain kaunista ja jotain rumaa

Tänään muistin kuinka onnellinen todellisuudessa olen, ei että teeskentelisin onnetonta, mutta muistin, että joku rakastaa minua.
Se sai minut itkemään.

Jotain pientä silti taas hiipi silmieni takana, se muistutti, että
minua pidetään tikunnokassa.
En tiedä saanko koskaan revittyä itseni irti täältä.

Mutta tiedän että minä osaan rakastaa. Ja että hän rakastaa minua.

Siksi jaksan elää.

Ei teeskentelyä

Aivan turhaa. Teeskennellä päivästä toiseen jotain aivan muuta,
mitä todellisuudessa on.
Minä vihaan tätä.
Mutta silti täytyy jaksaa, koska minä täällä olen, täytyy minulle myös olla
tehtäväkin täällä.
Ei se silti toiveikasta minusta tee.

Olen taas alkanut unohtaa kuka olen, mihin mennään ja mikä on määränpää.
Jos määränpää yleensä löytyy. Johonkinhan tämä kaikki loppuu.
Toivottavasti.
Minä en enää teeskentele. Lupasin sen itselleni.
En enää jaksa.

Olen vain parin askeleen päässä rotkon reunalta, mutta jalkani alkavat luisua
alaspäin. Tipun taas, tuonne pimeään yksin.
Mihin olen juurtunut, missä olen kasvanut, mihin en toivo palaavani takaisin.

Elämä on hauska juttu.