Kahlittu vapaa siisti lutka

En osaa enää puhua. En kenellekään, pelkään heidän arvostelevan, satuttavan minua.
En ole pitkään aikaan puhunut asioistani perheelleni, en äidille. En osaa puhua psykologeille, en tunnu saavani heihin yhteyttä. Lopetin puhumisen poikaystävälleni, sillä minusta tuntuu, että hän ei jaksa sitä valitusta. Tuntuu kuin kaikki pilkkaisivat.

"Sinä olet tyypillinen nainen"

En, en minä ole. Olen se jota ei vain voi kutsua pelkästään naiseksi. Olen jotain aivan muuta, jotain jota voi runnoa, ruhjoa, halata, suudella, purra, repiä, raapia, ja käyttää. Jotain jota ei voi pilata rivoudella. Eihän jo valmiiksi syntistä voi liata?


En osaa nimetä itseäni.
Olen liian sairas.