(Sori en eilen postannut tätä, ei oikein kerenny)
Ylpeys
No, tämä on vähäisin synneistäni, mutta sitä löytyy joka tapauksessa kaikilta. Ensinnäkin, kun olen kateellinen, minulle tulee illuusio ylpeydestä "olen parempi" . Ja joskus harvoin voin olla haitallisen ylpeä, mutta en kyllä siihen useasti sorru.
Ylpeyden ensimmäinen vaatimus on hengellinen sokeus. Sitä vain katsotaan itseään peilistä ja hymyillään typerästi, kun muut talloutuvat jalkojemme alle. Mutta kuten sanottu, kaikki illuusiot riisutaan lopussa ja nähdään miten olemme mädäntyneet kovan kuoremme alla.
Jotta voisimme tuhota ylpeyden, meidän täytyy olla kiitollisia kaikille ja kaikelle, kohdella muita hyvin ja hellästi, olla anteeksiantavia ylpeydelle (ja tähän kohtaan tulisi myös jumalalle, mutta kun en tule ikinä uskomaan ukkoon)sekä pyytää olla ihmisiä, mutta sitä en usko. Me ihmiset ollaan pahoja ja yhtä sivistyneitä kuin eläimet. Joten kaikki me joudutaan helvettiin.
Ja miksi tämä synti tunnetaan ja koetaan? Rakkaat esikoulu ja ala-aste opettajamme joskus sanoivat (takoivat) "Usko itseesi".
Ja Ylpeilijät murskataan pyörän alle.
sunnuntai 28. marraskuuta 2010
Seven Deadly Sins - Pride
Lähettänyt LucyLust klo 13.04
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)

0 cigarettes:
Lähetä kommentti