Ja vielä yksi tälle illalle jotta voisin paikata olemattomuuttani täällä.

Sairas tarina


Kuiskaus. Verestävät silmät ja pimeä mieli.
Raskaat askeleet kaikuvat käytävän seinistä.
Kyyneleet tippuvat pienen pojan poskelle. Hän vain istuu nurkassa kädet kiertyneenä polviensa ympärille samalla, kun pelko sumentaa hänen silmiään.

"Äiti jää hetkeksi kanssani, jooko?"
"Isä tulee, minä menen nukkumaan."
"Äiti ei, jää tänne ole kiltti, lue minulle satu."
"Isä lukee sen puolestani."
"Suojele minua, jooko, äiti halaa minua ole kiltti!"

Hän painoi huulensa pojan otsalle ja katosi. Poika takertui peittoon ja veti sen mukanaan takaisin huoneen nurkkaan.
Isän varjo lankesi ovelta pojan ylitse, hahmo, kävellen pojan luokse ja nostaen hänet karvaisilla käsillään seisomaan.
Polvenkorkuinen rääpäle, itki niin kovasti.
Isä pyyhki kyyneleitä pojan poskilta.

"Miksi sinä itket?"
"Minä..en tiedä."
"Isi lohduttaa."
"Älä, minä haluan nukkumaan, jooko isi? Älä. Anna minun mennä nukkumaan jooko?"

Hiljainen naurahdus, toinenkin. Lopulta nauru joka alkoi voimistua peittäen pienen pojan nyyhkeen sen alle.
Identiteetti murskana ja pieni sydän pirstoutunut sirpaleiksi sisällään.
Kyynel putosi maahan, kun häpeä raiskasi pojan taas tänä iltana.

Aamu sarasti. Poika makasi sängyssään silmät auki. Aurinko paistoi ikkunasta.
Hän nousi istumaan ja väkinäinen huokaus matkasi ulos.
Jälki sisällään loi tuskaa ja hän tunsi itsensä niin sairaaksi. Saastaiseksi.

Iltasatuja ei ollut olemassakaan, ei hän niitä koskaan ollut kuullutkaan.
Vain iltojen pitkä tuska kirjoitti oman sairaan tarinansa pojan sydämeen, joka ei kuluisi koskaan pois.
Runnoutunut mieli ja jatkuva painajainen.

Isä oli taas ovella.