8lk:n kesäloma jatkoi samaa rataa kuin vuosi. Toisella viikolla lomaa alkanut rippikoulu ei parantanut asiaa ollenkaan. Minut heitettiin sieltä ulos keskellä yötä, ilman mitään pätevää syytä.
Siksi sainkin suorittaa koulun loppuun netissä.
Rippirahat sitten ryyppäsinkin kahteen viikkoon, omat rahat kesti viikon, kaverin rahat toisen. Sitten taas alkoi rahan varastaminen, että sai pään sekaisin.
Mutta sitten tuntui kuin olisin saanut jotain hyvää takaisin näistä vuosista jotka oli imeneet minusta kaiken irti.
N.
Hän palautti minut takaisin ihmemaailmaan, joka tällä kertaa oli todellisuus. Unohdin joka päiväisen ryyppäämisen, unohdin muut. Oli vain hän. Ja se riitti, kaikki muu oli yhdentekevää.
Aloin tulla rauhallisemmaksi ja passivoiduin kaikelle mihin ennen olisin mennyt mukaan ilman sekunnin miettimisiä.
Sain mahdollisuuden näyttää luotettavuuteni, mahdollisuuden uuteen alkuun.
En todellakaan käyttänyt mahdollisuutta niinkuin se oli tarkoitettu.
Aiheutin yhä mielipahaa ja huolta tempauksillani ja viiltelyllä joka jatkui käsistä kylkiin ja jalkoihin.
En päässyt psykologeista eroon, en saanut apua mitä tarvitsin.
 |
| 9lk. syksy |
Mutta pikkuhiljaa, askel askeleelta aloin nousta rotkosta, aloin kiivetä. Rakkaus paransi.
Mutta revin senkin, sen vähän hyvän ja olin epätoivoinen uskoin vielä voivani nousta ylös, vaikka siitä alkoi hidas vajoaminen takaisin pimeään. Jossa vietin aikani yksin.
Sitten tuli se harmaa kausi. Kun olin kaiken keskivälillä, kun olin seesteinen ja unessa. Kaikki oli tasaista ei liian huonoa, ei liian hyvää. Tasaista.
Kunnes avasin taas silmäni uudelleen.
Kolmas kuukausi raskaana, tuli aika yllätyksenä, ei sitä vielä huomannut. Ensimmäinen ajatus molemmilla, hänellä ja minulla, oli hankkiutua eroon siitä, nopeasti, ennenkuin kukaan huomaisi.
Sitten minä join. Minä join niin paljon saadakseni pahanolon pois, saadakseni sen pois, mutta sitten tulikin se viaton ajatus. "Kumman silmät hänellä olisi?" Siitä seurasi lisää, "miiltä hän kuulostaisi, haluaisinko pidellä häntä, pystyisinkö huolehtimaan?" Tottakai tiesin, että en, mutta kaikki tuo teki elämästäni helvettiä.
Sitten tuli keskenmeno, ennenkuin sain pilleriäkään suuhun.
Olin tappanut sen viattoman pienen sydämen viinalla. Oliko se häntä arvokkaampaa?
Nyt en ikinä kuulisi hänen sydäntään, nyt en ikinä näkisi hänen silmiään. En ikinä tuntisi hänen ihonsa lämpöä.
En ikinä. Hän oli kuollut sisälläni. Minä olin taas kerran tappanut itseni.
Hyvää yötä
4 cigarettes:
Löysin blogisi joskus ihan sattumalta. Aluksi luin muutaman postauksen, kävin sitten uudestaan. Nyt tuntuu että olen lähes koukussa blogisi lukemiseen.
Joskus, kun ei ole tullut tekstejä muutamiin päiviin, mietin onko jotain sattunut.
Ihan uskomatonta miten Sinä pystyt pukemaan kaiken sanoiksi.
Oikein muuta en kykene kommentoimaan, ehkä turha tämäkin, mutta iho nousee kylmilleväreille kun luen tekstejäsi sanattomana.
Kiitos.
Kiitos! Ihana kuulla että käyt täällä lukemassa, ja arvostan todella paljon että kirjoitit tänne! Tulee hyvä mieli jos voin miellyttää ja jos pidät tästä blogista :) !
Komppaan Anonyymiä! :)
Tuntuu joksenkin tyhmältä kysyä, mutta saiko sun vanhemmat koskaan tietää siitä että olit raskaana?
Ei, hoidettiin se aika hiljaisesti pois alta.
Ja ei mitään, mielellään vastaan kysymyksiin jos niitä tulee ja kiinnostaapi kysyä!
Lähetä kommentti