Kuu

Minulla ei ole ajatuksia nyt. Se on hyvä, ei tarvitse huolehtia vähään aikaan kaikesta.
Olo on hieman helpottuneempi kuin eilen ja tiedossa onkin ihan mukava ilta.
Toisin sanoen alkoholia.

Vaikka kuinka ihana ja euforinen tämä seesteinen tilani on, palaan kuitenkin vielä eilisiin ajatuksiini ja katkaisen  tämän lamauttavan hyvän oloni. Hetkeksi.

Eilen..
Tuntui siltä, että joitain asioita olisi parempi ollut jättää tekemättä, sanomatta. En vain puhu parisuhteestani vaan kaikesta viimeisimpaan vuoteen liittyen. Olen tehnyt monia vääriä päätöksiä. Ja ne asiat, pahat, ilkeät, paskamaiset asiat ovat ennenkaikkea latoneet sellaisen painon harteilleni, että en tiedä mistä alkaa purkaa, ennenkuin romahdan. Olen liian mulkku yleensäkin ihmisiä kohtaan, jotka eivät ole tärkeitä, ja uskokaa pois vain muutama on tärkeä. Siksi kaiken käsittelystä tulee vieläkin vaikeampaa.
Se on helppoa syyttää itseään, mutta miten erottaa fakta fiktiosta, ettei samalla kasaa lisää syyllisyyttä jo valmiiksi suureen taakkaan?
Minä tärisen, olen niin täynnä vihaa. Siitäkin haluaisin päästä pois. Jatkuvasta agressiosta.
Mitä minä teen asialle? Itken ja valitan.

Minä oikeasti yritän parantua. Minä haluan parantua. Minä yritän.

Minä rakastan sinua Kuu.