Moonlight Sonata - Beethoven

En oo pitkään kuunnellu mitään näin rauhallista ja kaunista.
Suosittelen lämpimästi, vaikka ei oliskaan klassisen ystävä, kipale on kaunis.

Tulee mieleen lapsuus, kouluajat ala-asteella. Sai olla sellainen mikä on.
Kukaan ei kritisoionut, tai ainakaan siitä ei silloin välittänyt.
Oli helppoa ja ajatukset hentoja.
Taakka vain kasaantuu vuosi vuodelta.

Tuntuu, että jokainen asia mikä on hyvää, on vaarassa hävitä.
Jättää minut tänne.
Oma pala minua on jo kerran minut hyljännyt.
En halua että toinen pala minua katoaa pois.

Pelkään hyvin paljon.

Jotain kaunista ja jotain rumaa

Tänään muistin kuinka onnellinen todellisuudessa olen, ei että teeskentelisin onnetonta, mutta muistin, että joku rakastaa minua.
Se sai minut itkemään.

Jotain pientä silti taas hiipi silmieni takana, se muistutti, että
minua pidetään tikunnokassa.
En tiedä saanko koskaan revittyä itseni irti täältä.

Mutta tiedän että minä osaan rakastaa. Ja että hän rakastaa minua.

Siksi jaksan elää.

Ei teeskentelyä

Aivan turhaa. Teeskennellä päivästä toiseen jotain aivan muuta,
mitä todellisuudessa on.
Minä vihaan tätä.
Mutta silti täytyy jaksaa, koska minä täällä olen, täytyy minulle myös olla
tehtäväkin täällä.
Ei se silti toiveikasta minusta tee.

Olen taas alkanut unohtaa kuka olen, mihin mennään ja mikä on määränpää.
Jos määränpää yleensä löytyy. Johonkinhan tämä kaikki loppuu.
Toivottavasti.
Minä en enää teeskentele. Lupasin sen itselleni.
En enää jaksa.

Olen vain parin askeleen päässä rotkon reunalta, mutta jalkani alkavat luisua
alaspäin. Tipun taas, tuonne pimeään yksin.
Mihin olen juurtunut, missä olen kasvanut, mihin en toivo palaavani takaisin.

Elämä on hauska juttu.