"Taide syntyy tuskasta"

...bullshit.

Tänään maalannut taulun, äidille huomiseksi syntymäpäivälahjaksi. Tänään aloittanut asiakastyön koulussa.
Tänään tuijottanut tyhjää ruutua ja ihmetellyt, mitä helvettiä.

Punainen hiusväri alkaa kulahtaa, aika värjätä uudelleen. Kasvot ovat niin elottomat, hieman sinertävät, että täytyy maalata nekin, joka aamu terveen väriseksi tummemmalla meikkivoiteella. Silmänalusia en saa vaaleiksi millään. Ne ovat mustat, tekevät silmäni elottoman näköisiksi.

Olen taas räjähtämispisteessä.
Sen jo huomaa siitä, että alan käyttäytyä yli energisesti, kai se on jotain "huomionhakua" omalla tavallaan. Vaikka pyrin kyllä kertomaan kaikille että "se on vain minun luonne", jota se myös onkin. Toivon että paine purkautuu, niin, että ei tarvitse vaan täristä sakset kädessä huoneen nurkassa ja muistella mitä viisi minuuttia sitten juuri tapahtui, kun vielä muistin kaiken. Kyllä minä varmaan selviän...

Sydän ei tahdo rauhoittua. Se vain takoo ja takoo. Hetkellisesti tässä jo olen miettinyt mahdollista sydänvikaa. Hengitys on vaikeaa aikaajoin. Keuhkoihin koskee, eikä tupakka tahdo auttaa asiaa. Melkein hetkellisesti ajattelin, että saatan jopa itse olla syypää tähän kaikkeen, olisikohan näin..

Jospa tästä menen "nukkumaan" ja odotan että hengitykseni tasaantuu.
Jospa ihan hiljaa vain itkisin peiton alla, jostain minimaalisesta asiasta, mutta todella hiljaa ettei veli kuule.
Jos vain yrittäisin rauhoittua ja lokeroida asiat päässäni niin, että oikeasti saisin unta.
Joskushan se on tehtävä..

Kuitenkin,
hyvää yötä, toivoo Lucy.

Hankalaa

En taaskaan tiedä mitä kirjottaisin, mistä kertoisin ja mitä haluaisin oikeastaan jakaa kanssanne.
Otan yhä vastaan aiheita mistä haluaisitte tietää kuulla ja mielelläni kuulisin mitä odotatte tältä blogilta.

Koska eihän tällä ole mitään muuta syytä kuin purkaa paineita jota siis teen kirjoittamisen kautta, olkoon se yksi aihe erikseen josta voin kertoa, mutta siitä on tullut taas jonkinnäköinen kynnys, että on hankala kertoa, kun en tiedä mitä minulta odotetaan.

Kiitos tähän mennessä kaikille jotka ovat uskaltaneet kirjoitella minulle blogiin ja muuallekin kommentteja tästä rotkostani.

Lucy

En voi mennä nukkumaan

En saa unta.
Minua on ahdistanut jo viikkoja tauotta. Tuntuu ettei mitään saa ulos mielestä, eikä mitään saa käsiteltyä loppuun asti. Ei jaksaisi mennä kouluun, ei jaksaisi tehdä mitään muuta kuin vaan olla yksin kotona.
Ei ketään lähellä, etten vain satuttaisi käytökselläni, joka on ollut narsistista ja rumaa.
Enkä uskalla sanoa mitään.
En uskalla nostaa päätäni, enkä kertoa kenellekään.... kertoa mistään.
Haluaisin vain että se olisi jo itsestäänselvyys miksi minulla on paha olla. Että ei tarvitsisi purskahtaa itkuun kenenkään nähden, ei vaikuttaa heikolta. Ettei vain tarvitsisi kertoa.

Olenko nyt epäselvä?
Kai teillä kaikilla on asioita, joita, ette haluaisi jakaa muille, mutta joskus on vaan pakko.
Minä en ole vielä valmis sellaiseen.
Olisihan se helppo kirjoittaa, vaan kun en voi, en tänne. En minnekään.
Eli se pesii sisälläni kuin loinen, se leviää joka puolelle kehoani kuin syöpä.
Se heikentää minua fyysisesti ja henkisesti.
Ja en osaa enää huutaa, en pyytää apua.
Koska luulen pääni sisällä että se on itsestäänselvyys.
Ja minä ruostun ruostumistani, kunnes ei ole enää mitään, mikä voisi palaa loppuun.
Kunnes kehoni on revitty, ulkoa ja sisältä.

Minuun sattuu niin paljon se, että olen pettänyt itseni ja muut. Minulla meni niin hyvin.
Mutta kun pitää olla idiootti, niin eihän mitään muutakaan ole odotettavissa.

En voi mennä nukkumaan.

Hyvää yötä kuu.

Minulla olisi niin paljon kerrottavaa, mutta en voi.
Minun pitäisi päästää se kaikki ulos, mutta en täällä.

Kukaan ei oikein enää juttele minulle, eikä se lisää halua kertoa mitään kenellekään.
Mutta silti tarvitsisen jonkun jolle kertoa kaikki, muuten pää räjähtää.

Sellaiselle ihmiselle joka oikeasti haluaa kuulla, ja auttaa. Ja joka ei vaivaannu siitä kun avaan kaikki ovet sieluuni niin, että joka ikinenkin likainen yksityiskohta tulee julki.
Että minun ei tarvitsisi huutaa tyynyyn ja repiä itseäni. Että voisin pysyä kokonaisena.

Mitä minä nyt teen.